Kaksplus.fi
Sisällön tarjoaa Blogger.

Pikkujoulut 17. kerroksessa

Pikkujoulut 17. kerroksessa



Lauantaina vietettiin muiden Kaksplussan verkostobloggaajien kanssa pikkujouluja Tampereen Sokos hotel Tornin 17. kerroksessa. Matkalla mietin, että oon viimeksi tainnut käydä Tampereella joskus lapsena. Oli kiva käydä vähän muissa maisemissa täältä kotoota ja tavata kanssabloggaajia ensimmäistä kertaa. Matkatkin meni hujauksessa kun höpöteltiin niitä näitä Klaran ja Emmin kanssa.





Päästiin viettämään pikkujouluja 17. kerroksen Visio-klubiin, josta oli huikeat näköalat Tampereelle. Koko hotelli oli hieno ja moderni ja ylimmässä kerroksessa oli magea Moro Sky Bar, joka näytti olevan suosittu tapaamispaikka tamperelaisten kesken.

Liina ja Janette olivat järjestäneet meille aarteen etsintää, pikakampauksia, paljon huikeita arvontoja ja putiikki Pietamon vierailun. Kiitokset juhlien järjestämisestä! Saatiin myös goodie bagit, jotka olivat täynnä hyviä ja hyödyllisiä tuotteita. Olin kuin lapsi jouluaattona tutkimassa kassin sisältöä. Aivan mahtavaa, että niin moni yritys halusi tehdä kanssamme yhteistyötä.


Pietamon tuotteissa mua ihastutti kauniit värit ja kuosit sekä pehmeät kankaat. Löytyi rusettipantaa, rusettipipoa, koruja ja mekkoja sekä vaikka mitä muuta. Mä nappasin mukaani ylläolevassa kuvassa näkyvät sulkalegginssit sekä harmaan rusettipannan. Mies muuten naureskeli eilen, että nyt oon ihan aito oikea kotiäiti, kun on rusettipanta päässä. Jepjep, näin se taitaa olla? :D







Goodie bagissa oli tuotteita niin äidille, vauvalle kuin vanhemmalle lapsellekin. Mun yksi lemppareista on tämä ylhäällä näkyvä Lovin muki, josta lapsi voi juoda kuten normaalista juomalasista. En ole tällaista ennen nähnyt, mutta tuote vaikuttaa järkevältä ja näyttääkin hyvältä. Toinen lemppari on Tuutilullalta saatu vihreä omenayövalo. Niin suloinen, että taidanpa ottaa omalle yöpöydälle.

Muita meille hyödyllisiä tuotteita olivat Möllerin kalanmaksaöljykapselit, Granola-myslipaketit, Papun sukat, lasten hammasharjat sekä Muumi-maissinaksut. Raikastamon mehut päätyi jo parempiin suihin ja olivat muuten paljon paremman makuisia kuin muut sokerilliset pillimehut! Ruohonjuurelta saatiin luonnonmukaisia valmistusaineita sisältävä itseruskettava voide. Tuote tuli kuin tilauksesta, sillä oon ajatellut kokeilevani jotain itseruskettavaa tähän talven keskelle. Mulla on vaan itseruskettavista sellainen mielikuva, että ulkonäkö muuttuu kertaheitolla porkkanaksi voiteiden oranssin pigmentin takia. Voin kertoa kokemukset tästä voiteesta, kunhan saan kokeiltua.

Viikonlopun parisuhde-/sohva-aikaa varten UFO-shotteja! En ookaan koskaan maistanut tätä ufo-karkkijuomaa, pakko joku ilta korkata ja hörppästä yhdet shotit. Näiden tuotteiden lisäksi kassi sisälsi muun muassa lautapelin, heijastimia, Vitanalleja, Samarinia, Frozen-laastareita, raakasuklaata, cupcake-saippuaa sekä alekoodeja.



Kiitos vielä hauskasta päivästä, on kiva olla mukana tällaisessa porukassa! :)

Lue myös Janeten ja Janinan postaukset päivästä.



Millaista on olla kotiäiti?

Millaista on olla kotiäiti?



Raskaana ollessani mietin, millaista elämäni kotiäitinä tulee olemaan. Mitä ne äidit tekee päivät pitkät, tylsistyykö ne kotona, käveleekö ne samat likaiset pieruverkkarit jalassa kuukaudesta toiseen, onko niillä yhtään omaa aikaa, eikö ne ehdi käydä suihkussa kuin kerran viikkoon, ovatko äidit yksinäisiä. Muun muassa nämä kysymykset mulla pyöri päässä. Mä olin päättänyt, että ainakaan likaisissa vaatteissa en kulje ja naamani sekä hampaani pesen joka aamu. Ihan vaan oman hyvinvointini vuoksi.

Ja näin olen tehnytkin. Mun aamu ei lähde käyntiin, jos en pese kasvojani ja hampaitani sekä vaihda päivävaatteita päälle. Hiukset kulkee nopealla sykeröllä ja kotona päällä on ne mukavimmat housut. Meikkiä on kiva laittaa, jos lähden jonnekin. Ehdin kyllä käydä suihkussa vaikka joka ilta halutessani. En halua unohtaa itseäni ja olla kuin kävelevä mörkö! Omaa aikaa on silloin, kun Natalie nukkuu. Joskus päikkärit loppuu juuri, kun oon saanut vähän siivottua ja lounaan eteeni ja tuhat tekemätöntä asiaa odottaa tekijäänsä. Oon oppinut olemaan aikamoinen pikatemmolla suoriutuva höösääjä, jotta saan mahdollisimman paljon asioita tehtyä. Mitä nopeammin, sitä nopeammin! Koskaan kun et voi tietää, milloin se vauva päättää herätä.



Jokapäiväinen kotona nököttäminen käy tylsäksi.

Ensimmäiset pari kuukautta vauvan kanssa meni opetellessa ja tutustuessa toisiimme. Sinä aikana pysyttelin aika lailla kotona. Kaikki oli vielä niin uutta ja vauvan hoitaminen julkisilla paikoilla jännitti. Mitä jos vauva alkaa lohduttomasti itkemään keskellä kassajonoa, missä imetän ja onko se kamalaa säätöä, mitä jos tulee plöröt sellaisessa paikassa, missä ei juuri ole sitä hoitohuonetta.

Kun vauvan hoitaminen alkoi sujua ja olin päässyt kiinni uuteen kotiäidin arkeen vauvan kanssa, lähdin liikkeelle. Aloin käymään esimerkiksi kiertelemässä kauppoja ja kirppareita sekä tapaamassa sukulaisia ja kavereita. Sovimme myös tapaamisen muiden huhtikuussa syntyneiden vauvojen äitien kanssa. Kotiäitiys alkoi olemaan muutakin, kuin kotona nököttämistä. Nykyään imetän siellä missä haluan enkä jännitä yhtään kulkea vauvan kanssa julkisilla paikoilla.








Äitikavereiden tapaaminen piristää.

Tykkään, että meillä on jotain tekemistä pari kertaa viikossa. Yleensä tavataan muita äitejä ja vauvoja, enkä voi tarpeeksi korostaa, kuinka tärkeää siitä on mulle tullut. Kahvitteluseuraa, vauvojen keskinäistä vuorovaikutusta ja mikä tärkeintä, vertaistukea! Luultavasti et ole ainoa, jonka yö on mennyt huonosti ja voitte yhdessä miettiä, mikä voisi olla avuksi. Saat muilta vinkkejä ja voit purkaa ajatuksia niin, että se toinen todellakin ymmärtää. Päivä on taatusti parempi ja väsymys hetkeksi unohtuu, kun tapaa äitikavereita. Äitikaverit on yksi vauva-arjen pelastajista!

Me tavataan muita äitejä ja vauvoja viikottain. Oon saanut uusia ystäviä ja vauvatkin koittavat kovin leikkiä toisten kanssa esim. puristamalla toisen korvaa tai pyrkimällä pyöriä toisen päälle. Meidän koirakin on saanut hyvän bestiksen, jota se näkee viikottain.

Uskoisin, ettei kukaan äiti tunne itseään yksinäiseksi, jos hänellä on edes yksi mukava äitikaveri, jota voi säännöllisesti tavata. Kannattaa siis ehdottomasti verkostoitua ja olla aktiivinen tämän suhteen!



Kun mikään ei kiinnosta.

Tulee hetkiä ja päiviä, kun mikään ei kiinnosta. Yöllä nukutaan pätkissä, aamulla tuntuu ettei unta ole saanut palloon yhtään ja sängystä noustaan väkisinkin väärällä jalalla. Vauva kiukuttelee, koska hänkään ei ole nukkunut yötään hyvin. Silmät ristissä koitat jaksaa hymyillä ja leikkiä vauvan kanssa. Koitat olla positiivinen, mutta todellisuudessa sua ei voisi juuri silloin kiinnostaa muu kuin kellon ympäri nukkuminen. Väsymys on ihmisen pahin huume. Mutta, aina ei tarvitse jaksaa! Välillä saa olla laiska kotitöiden suhteen, ottaa päikkärit vauvan kanssa ja kulkea vaikka koko päivä yökkärissä. Koko ajan ei ole pakko suorittaa, jos ei jaksa. Tätä taitoa mä edelleen vähän opettelen!



Pääosin kotiäitiys on ihanaa.

Vaikka tulee hetkiä, jolloin ei jaksaisi niin silti joka päivä oman tyttären kanssa on ihana. On maailman parasta nähdä toisen kasvavan ja oppivan uusia taitoja. Vauvaa on ihana pusutella ja kölliä vaikka rauhassa sängyllä, jos siltä tuntuu. Kaikista parasta on, kun vauva hymyilee ja naureskelee, innostuu jostain lelusta ja höpöttelee sille pitkän tovin tai katsoo suoraan silmiin iloisesti. Parhaita on myös rauhalliset imetyshetket sängyssä, jolloin vauva sulkee tyytyväisenä silmänsä ja nukahtaa. 

Rehellisesti voin sanoa, että tässä kohta 9 kuukauden kotiäitiyden aikana en ole kertaakaan ikävöinyt töihin. Voi olla, että joku päivä näin tulee kuitenkin käymään. Tällä hetkellä koitan nauttia näistä päivistä ja hetkistä täysillä, sillä tuo tyttönen kasvaa hirmuista vauhtia ja yhtäkkiä huomaan kotiäitiyden olevan historiaa vaan.

Nautitteko te kotiäitinä olemisesta?

Äiti, anna itsellesi välillä oma hetki - #YllätäÄiti

Äiti, anna itsellesi välillä oma hetki - #YllätäÄiti

Koitat kerrankin herätä ennen vauvaa, jotta saisit pienen oman hetken aamulla kera kuuman kahvin. Juuri kun saat höyryävän kahvin ja lämpimän puuron eteesi, kuuluu itkua ja vauva on hereillä. Se siitä kuumasta kahvista ja puurosta. Hyvällä tsägällä saat juotua kahvisi kuumana vauvan päiväuniaikaan. Silloin vaan tuntuu olevan miljoona rautaa tulessa. Siivoat aamupuuron jäljet ja keittiön, viikkaat vaatteet kaappiin, laitat likaisia pesuun ja sitten olisi vielä vessakin pestävänä ja pölyt pyyhittävänä. Helposti äiti häärää ja höösää koko päivän.

Kylmän kahvin juomisen lisäksi äidit muistavat varavaatteet, vaippatarjoukset, nimipäivät, mummin kaiman serkun syntymäpäivät ja harrastusmaksut. Mutta kuka muistaa äitiä?

Kaksplussan verkostobloggaajat muistuttavat, että äitikin on ansainnut kahvinsa kuumana edes joskus. Mikä ilahduttaisi enemmän kuin toisen äidin antama ymmärrys, olalletaputus ja pieni yllätys? Eihän tässä yksin olla! Marraskuun ajan verkostobloggaajat yllättävät toisiaan pienillä lahjoilla. Kerää #YllätäÄiti-postauksista lahjaideat talteen ja yllätä sinäkin joku toinen äiti!





Mä sain ostaa lahjan Kaunis Karuselli -blogin ihanalle Tanjalle. Mulle Tanjan blogi oli jo entuudestaan tuttu, mutta nyt koitin perehtyä blogiin paremmin, jotta sain Tanjasta jotain irti. Ja opinhan mä sieltä ainakin sen, ettei Tanja niinkään välitä suklaasta. Onneksi satuin huomaamaan tämän, sillä meinasin sisällyttää pakettiin suklaata. Tanja vaikuttaa iloiselta, pirtsakalta ja aidolta nuorelta naiselta, jolla juttua riittää. Tanjan blogi on monipuolinen. Blogissa on kauneuteen liittyviä postauksia, sisustusta, hyvän mielen postauksia ja hyviä syvällisiä pohdintoja myös. Kaikkea, mitä elämä 2,5-vuotiaan Olivia-neidin kanssa pitää sisällään.

Kirjoitin Tanjalle kirjeen, jonka otsikoin "Äidin oma päivä". Mun idea oli, että paketti sisältäisi eväät muutaman tunnin omaan aikaan. Kynttilä ja kynsilakka on sitä varten, että Tanja voi istahtaa sohvalle rauhassa tee- tai kahvikupposen kanssa, laittaa hömppäsarjan pyörimään ja vaikka lakata kynnet. Sen jälkeen, tai vaikka seuraavana päivänä Tanja voi lähteä shoppailemaan ja istahtaa Arnoldsiin donitsille tai bagelille, jota varten lahjakortti on. Tanja on ollut kiireinen opintojensa takia ja täten omaa aikaa ei arjen pyörittämisen lisäksi varmasti ainakaan ole liikaa. Toivon, että Tanja saa edes muutaman tunnin oman ajan toteutettua.




Mä sain lahjan Sängyn alla -blogin Petralta. Petrankin blogi oli mulle entuudestaan tuttu ja hänen juttujaan on kiva seurata, sillä sielläkin eletään vauva-arkea. Petra oli kahlannut blogini läpi ja saanut yllättävän hyvän käsityksen musta! Lue Petran postaus aiheesta täältä. Värien osalta meni täysin nappiin koko paketti. Kynttilöitä täällä poltetaan joka ilta ja kyllä, aina on sytkäri tai tikut kateissa. Teetä tulee juotua välillä talvisaikaan sekä erityisesti silloin, kun olen kipeänä. Nää yrttiset teelajikkeet on maistuneet tässä viikon aikana, kun oon potenut flunssaa. Suklaa taas katosi masuun jo aikoja sitten. Kiitos vielä Petra ilahduttavasta lahjasta! Olin kuin lapsi jouluaattona, kun odotin paketin saapumista. :)

Isänpäivälahja ja vauvan tekemä kortti

Isänpäivälahja ja vauvan tekemä kortti

Mun lapsuudessa on aina vietetty isänpäivää. Meillä on ollut tapana syödä vähän parempi aamupala ja antaa lahja ja kortti. Oon aina tykännyt askarrella ja tehnyt isälleni kortin itse. Haluan jatkaa perinnettä meidän omassa pikku perheessä.




Tällä viikolla askarreltiin sormiväreillä isänpäiväkortteja Natalien isälle (hollanniksi papa), ukille, isoukille ja isopapalle. Väriä nopeasti jalkapohjaan ja jalka paperille. Näyttää muuten siltä, kun olisin tuon bodyn värjännyt samalla! :D Natalie onneksi leikki samalla leluilla, joten sain kun sainkin tehtyä neljä korttia. Mulla oli visio jalanjäljistä, jotka muodostavat sydämen. Sydämestä en mee takuuseen mutta ihan kivannäköiset kortit noista silti tuli. Ajattelin, että voisin vielä ostaa kortille kehykset ja laittaa ne isukin yöpöydälle.




Natalien isälle ostin kaikkea pientä kivaa lahjaksi. Pakkasin ne laatikkoon ja koristelin sen. Todella helppo ja nopea lahja toteuttaa. Isukki voi myöhemmin kerätä boksiin vaikka kaikki isänpäiväkortit tai muuta tilpehööriä. Laatikosta löytyy paita, bokserit, karkkia ja keksiä. Ärräboksi loistaa paperin läpi mutta ei kai se ole niin justiinsa. :D

Miten teillä vietetään isänpäivää?

Vauvan oma purulelu & linkki arvontaan

Vauvan oma purulelu & linkki arvontaan



Kenen vauva ottaa pienillä kätösillään kiinni kaikesta ja vie kaiken suuhun? Jep! Meidän Natalie ei pidä näppejään erossa enää mistään. Hän ottaa lelun (tai minkä tahansa muun esineen) käteensä, pyörittelee ja tutkii sitä käsillään hetken ja sitten ottaa maistiaisen. Oon pyrkinyt pitämään hänen käsien ulottuville jotain, mitä voi koskea, haistaa ja maistaa huoletta. Tähän tarkoitukseen sopii oivasti tämä kuvissa näkyvä PuruKorujen purunauha!




PuruKorujen takana on kokenut käsityöyrittäjä Noora, joka valmistaa silikonisia puruleluja ja imetyskoruja. Korut ovat hajuttomia, mauttomia, myrkyttömiä sekä BPA- ja PVC-vapaata silikonia. Noora sai inspiraationsa viime keväänä syntyneen tyttärensä ansiosta. Kurkkaa PuruKorujen Facebook-sivujen Purulelut-kansio, jossa on kuvia koruista syötävän suloisissa väreissä.

Meidän Natalie sai pureskeltavaksi ja hypisteltäväksi ihanan nimikoidun purunauhan, joka muuntuu myös tuttinauhaksi. Heti korun saatuaan Natalie otti ison pinkin pallon suuhunsa. Se taitaa tuntua kivalta suussa ja sitä on helppo imeskellä. Virkatusta osasta saa helposti kiinni ja sitä on myös kiva heilutella kuten helistintä. Koru pysyy helposti mukana kiinnitysklipsin ansiosta. Meillä onkin ollut tämä mukana automatkoilla tuttinauhan lisäksi. Tosin nyt oon ehkä liian ihastunut pitämään korua tuttinauhana, niin söpö tuo on! :)





Ihastuin tässä purunauhassa söpöjen värien lisäksi siihen, että se on tytön omalla nimellä varustettu. Tämä purulelu jää meillä varmasti muistolaatikkoon sen jälkeen, kun tälle ei enää ole tarvetta.

Miksei purulelua voisi käyttää myös imettäessä. Meillä imetys on nykyään sellaista, että tytön kätöset hamuilevat joko äidin kaulakorua, rintsikoiden olkainta tai paitaa. Jotain pitää olla kädessä ja kättä pitää usein myös heiluttaa edestakaisin. Purunauha sopii siis mainiosti myös imetyskoruksi vauvalle.

Ilokseni pääsen toteuttamaan teille vauvojen ja miksei taaperoidenkin äideille ihanan arvonnan Instagramin puolella, jossa palkintona on vapaavalintainen purulelu! Arvonta-aika on 9.-13.11. Klikkaa siis tänne (@neannii) ja osallistu arvontaan! :)

Purunauha saatu yhteistyön kautta PuruKoruilta.

Hohdokkaat ysäribileet

Hohdokkaat ysäribileet

Meillä oli aivan mahtavat, hauskat ja onnistuneet synttäri-ysäribileet viime lauantaina. Paikalla oli ihania ystäviä, jotka olivat pukeutuneet jollain tapaa teeman mukaisesti. Juhlat vietettiin vanhempieni luona, sillä sinne on paremmat kulkuyhteydet, kuin meille kotiin. Koristelin talon värikkäästi, taustalla soi legendaarista ja muistoja herättävää ysärimusaa ja tarjottavina oli lapsuuden synttäreiltä tuttuja herkkuja.

Ilokseni sain koristeluihin ja kattaukseen apua Juhlahumualta. Suurin osa kuvien koristeista ja kattaustarvikkeista on saatu sieltä. Juhlahumuan verkkokaupasta löytyy rekvisiittaa monenlaiseen juhlaan. Frozen-synttäreille löytyy kätevästi teeman mukaiset koristeet ja löytyypä verkkokaupasta tuotteita myös häiden koristelua varten. Tuotteiden avulla sain mielestäni toteutettua ysäriteeman hienosti!





Halusin järjestää meille värikkäät pippalot, sillä 90-luvulla tuntui lähes kaikki värit olevan muotia. Niinpä koristeina oli Juhlahumualta saadut mintun väriset kattaustarvikkeet, kultaiset numeropallot, violetti paperiviuhka, vaaleanpunaiset paperilyhdyt ja pastellinväriset kirjainbannerit sekä karkkibuffetissa pinkki-valkoraidalliset karkkipurkit. Mielestäni tila ei kuitenkaan ollut mikään värien sekamelska, vaan jotenkin hauskan pirtsakka. Ihan kuin olisin täyttänytkin 26:n sijaan 6. Mun lempparikoristeet oli ehdottomasti nuo suuret numeropallot, joilla oli korkeutta jopa 85 senttimetriä! Numerot sopivat loistavasti etenkin synttäreille.





Pöytäliinan löysin halvalla Eurokankaasta ja se toi tilaan entistä enemmän kimaltelevaa, hopeaa glamouria. Lampusta ja olohuoneen oviaukosta roikkui muutama Pom Pom (ohje täällä), jotka tein keväällä meidän neidin nimiäisiä varten. Kertakäyttöviinilasit koristelin lahjanauhoilla ja liitutaulutarroilla. Näin jokainen sai nimikoida lasinsa ja se pysyi paremmin tallessa.






Kirjainbannerista sai tehtyä vaikka mitä hauskoja tekstejä, sillä paketissa oli todella paljon värikkäitä kirjaimia. Kuva ei oikein tee kunniaa tuolle paperiviuhkalle, joka oli 50 senttiä korkea. Welcome-banneri ja paperilyhdyt koristi aulaa heti sisäänkäynnin edessä. Jos olisi kesä, olisin ripustanut lyhdyt ulos kuistille kera pienten lyhtyjen tai puutarhavalojen.







Tarjolla oli myös ei-perinteiseen 90-luvun tapaan karkkibuffet ihan vaan siksi, koska halusin sellaisen kerrankin toteuttaa. Kipaisin lähikioskiin, josta löytyy kaikkia lapsuuden lempparikarkkeja. Tarjolla oli colatikkuja, kuumia kumpuja, kulkusia, vaahtokarkkeja, lätkäkarkkeja, merkkareita, suklaarusinoita, colaremmejä ja Brunbergin tryffelisuklaata. Jokainen sai kerätä söpöön pinkkiin karkkiastiaan omat herkut.



Täytyy sanoa, että tässä vauva-arjen keskellä oli erittäin virkistävää nähdä ihania ystäviä ja viettää heidän kanssaan iltaa pitkästä aikaa. Teemabileet on hauska toteuttaa ja jokin tietty teema tuo aina juhliin jotain ekstraa. Mikäli olet järjestämässä juhlia, suosittelen Juhlahumuan tuotteita ja ystävällistä asiakaspalvelua lämpimästi!

Postaus toteutettu yhteistyössä Juhlahumuan kanssa.