Kaksplus.fi
Sisällön tarjoaa Blogger.

Tallinnassa

Tallinnassa




Me vietettiin viikonloppu rentouttavasti kahdestaan Tallinnassa. Nyt on syöty, shoppailtu ja rentouduttu hotellin Spa-osastolla. Tämä pikku breikki tuli meille tarpeeseen, sillä viikon päästä on avaimet kädessä ja hihat heilumassa uudessa kodissa. Sitten ei ehdi pahemmin rentoutua.

Tallinnassa tulee käytyä muutama kerta vuodessa joten se on jo vähän kuin toinen Helsinki. Mitään nähtävyyksiä ei ikinä mennä katsomaan, mitä nyt kävellään vanhassa kaupungissa, käydään ravintolassa syömässä ja kierrellään kaupoilla.

Parasta on mun mielestä kuitenkin oleskella hotellihuoneessa ja vaikka hyppiä sängyllä. Hahah, niin mä ainakin tein kun tuli hyvää musiikkia! Keksittiinkin pitää brunssi hotellin sängyllä. Kaubamaja on täynnä herkkuja ja leivoksia, joten sieltä sai vaikka mitä brunssia varten. Yövyttiin Nordic Hotel Forumissa aivan keskustassa ja oli kyllä todella kiva hotelli. Hotellilla oli pieni Spa-osasto, jossa oli uima-allas, poreallas ja normaalin saunan lisäksi höyrysauna. Tämä riitti meille vallan mainiosti ja oli mukavaa, kun meidän lisäksi uimassa oli vain muutama henkilö. Hotellihuone oli moderni ja siisti sekä aamupala oli todella runsas ja monipuolinen. Suosittelen siis!

Tällä kertaa en juossut pää kolmantena jalkana tavoitteenani löytää mahdollisimman paljon kivoja vaatteita. Keskityin ostamaan jotain tarpeellista ja mukavaa kevättä ja kotia varten. Löytyi siis kuvassa oleva harmaa-valkoraidallinen jakku, paita, hame, keväinen beige trenssi ja ballerinat sekä pari sisustusjuttua. Sopivasti tarpeellisia juttuja ja vähän uutta kevättä varten. Tämä tyttö siis pysyy tyytyväisenä vähän aikaa. ;)

Lily oli kiltisti vanhempien luona yötä ja pääsi taas hyppäämään keskellä yötä mun veljen sänkyyn lämpimään. Senkin rontti.



Aurinko ja ruttunaama

Aurinko ja ruttunaama







Viikonloppu meni taas sujauksessa ja viikot vaan vierivät. Ei haittaa kyllä mua yhtään kun kohtahan päästään jo remppa- ja muuttopuuhiin. Ihanaa myös saada hieman lomaa pääsiäisenä. Tosin en tiedä voiko sitä lomaksi kutsua kun varmaan vietetään pääsiäinen pakatessa tavaroita täällä vanhassa kodissa, jotta ei tarvitse paljon sitten rempan aikana pakata. Täällä alkaa näyttää aika tylsältä. Pahvilaatikoita ja jätesäkkejä siellä täällä, joten enää ei ole kovin kodikas tunnelma. Tykkäisin laittaa pajunoksia pöydälle ja ehkä koristella niitä jopa. Mutta sekin tuntuu turhalta kun kodissa vallitsee sekamelska.

Selailin vähän maalifirmojen lehtiä ja löysin tuon yllä olevan väripesutekniikan, joka näyttää mielestäni kivalta. Tekniikassa käytetään sientä ja rättiä apuna epätasaisen pinnan saavuttamiseen. Varsinkin harmaan seinän maalaamiseen voisi mielestäni tämä tekniikka sopia, sillä se tuo betonisen fiiliksen. Voisin kuvitella tuon sopivan hyvin meidän olkkarin seinään. Pitääkin varmaan tarkemmin tutkia, miten tuo kannattaa toteuttaa.

Päästiin tänään vähän eteenpäin vessan ja keittiön materiaalien kanssa. Alkuperäiset suunnitelmat hieman muuttuivat, kun en ole löytänyt sitä mitä aluksi aloin etsimään. Keittiön väliseinään halusin vaaleanbeigeä, mattaa laattaa. Toisena vaihtoehtona oli valkoinen kiiltävä laatta ja päädymmekin nyt luultavasti sellaiseen, sillä beigeä en ole löytänyt. Eipä se mitään, luulen että keittiöstä tulee joka tapauksessa hieno!

Koirakin on tajunnut rannalla, että veteen voi taas mennä. Siellä se juoksentelee innoissaan ja sitten nukkuu loppupäivän auringonlämmössä niin kuin noissa vikoissa kuvissa. Lily ei oikein tykännyt kun tulin häiritsemään unia kameran kera. Pitihän sitä tuosta ruttunaamasta pari kuvaa saada.



Makuuhuoneen värisävyt

Makuuhuoneen värisävyt

Makuuhuoneen remppaan kuuluu niinkin mukavaa puuhaa kun tapettien repiminen. Ihanaa puoliksi valkoista ja puoliksi vaaleanvihreää tapettiahan löytyy jokaiselta seinältä. Makkarissa tullaan tekemään seinien lisäksi lattian hionta&valkolakkaus sekä katon maalaus. Tapetit otetaan pois ja tilalle tulee maalatut seinät. En halua alkaa leikkimään tapetilla, koska mielen muuttuessa on paljon työläämpää ottaa tapetit pois kun vain maalata päälle.

Haluan, että makuuhuoneessa on lämmin tunnelma ja lämpimät sävyt. Ainoastaan huoneen isoin seinä tullaan sävyttämään, muut saavat olla valkoisia. Tärkeää olisi myös valita sellainen sävy, johon ei heti kyllästy eikä värivalintaa ala katumaan. Tietysti sävyn pitää sopia yhteen huonekalujen ja muiden huoneen sävyjen kanssa. Tai oikeastaan niin päin, että huonekalut ja sisustus sopivat yhteen seinien sävyn kanssa. Mikä sävymaailma pitäisi sitten valita...

Kaikki kuvat Pinterest-boardistani täältä


Toisaalta mua houkuttelisi tuo tunnelmallinen, lämpimän oloinen tummanharmaa seinä. Tumma seinä tuo kivasti lisää pimeyttä huoneeseen ja mielestäni makuuhuoneessa saisikin olla vähän pimeä tunnelma. Mutta sopiiko tuo väri sitten kesällä ja onko kyllästymisen vaara suurempi kun väri on noin dominoiva huoneessa.


Vaaleanharmaa on ollut yksi vaihtoehto. Meillä tulee varmaan olohuoneeseen pari vaaleanharmaata seinää joten se sopisi makkariinkin.


Mähän tykkään vaaleanpunaisesta ja pinkistä, joten vaaleanpunainen tai marjapuuron värinen seinä ovat käyneet myös mielessä. Marjapuuron värisestä ei yllättäen mies ihan innostunut. Muakin huolettaa se, miten huoneen muut värit saisi sopimaan seinän kanssa, kun väri olisi niin erottuva.


Mulla on ollut jo kauan takaraivossa beige, jota haluan sävyttää jonnekin meidän uuteen kotiin. Mielestäni beige tuo nimenomaan sitä lämpöä huoneeseen. Luulen, että hyvä sävy on löytynyt ja sillä saamme makkaristamme lämpimän ja mukavan.



Lisäksi makkarissa olisi sopivissa määrin lisää beigeä, vaaleanpunaista, valkoista ja ehkä jotain kultaista tai glittermäistä. Joku hieno kattokruunu houkuttelisi myös, mutta se saa vielä odottaa. Löysimme viime viikolla tuollaisen ylläolevan lampun hyvästä alennuksesta, joten se sijoittuu ainakin aluksi makuuhuoneeseen. Katsotaan, millainen makuuhuoneesta muodostuu. Hiljaa hyvä tulee ja varmaan kestääkin tovi, ennen kuin makkari saadaan valmiiksi.



Viikonloppuna

Viikonloppuna


Voiko tätä säätä hehkuttaa liikaa? Mieli on pirteä ja iloinen, mikään ei huoleta, flunssakin on selätetty ja tekee mieli olla ulkona koko päivä. Rantaraitille tarvitsee liikennevalot kun ihmismassat vaeltelevat koirineen ja pyörineen ja perheineen ulkona. Mäkin sain eilen laitettua lenkkarit jalkaan ja lähdettyä kevään ekalle juoksulenkille aurinkoon. Tästä se lähtee. Kohta vaihtuu maisemat täältä meren äärestä mutta enpä usko että kauniit pelto- ja järvimaisemat jäävät kovinkaan kakkosiksi Siuntiossa! ;) Vielä pitäisi opettaa tuo koira juoksemaan mukana.

Lauantaina käytiin vähän mittailemassa uudessa kodissa. Otettiin mittoja wc:stä, keittiöstä, kylppäristä, kodinhoitohuoneesta, oikeastaan vähän joka paikasta. Mäkin tajusin että makkariin mahtuisi hyvin oma meikkipöytä (tai itseasiassa mies ehdotti tätä!). Vaatekaapin ja seinän välissä on mukava kolo, joka sopii hienosti mun meikeille ja koruille. Ja vaatehuone oli isompi mitä muistelin. Mies ehdottikin että mitä jos purettaisiin pikkuvessan ja vaatehuoneen välinen seinä ja tehtäisiin vessasta isompi. Nauroin vaan päälle että dream on, se on mun valtakunta!

Nyt voisi sitten ostaa jo tarvikkeita vessaan ja keittiöön. Ei vaan olla varmoja milloin tarkalleen vessan ja keittiön remontointi tehdään, joten luulen ettei osteta tavaroita ennen kuin saadaan ne vietyä suoraan uuteen kotiin. Sentään jotain ollaan ostettu kun eilen löydettiin kiva lamppu, joka tulee varmaan meidän makkariin. 

Lily ihmetteli kovasti eilen, kun aloitettiin pakkaaminen. Se haisteli jokaista tavaraa ja haukkui merkkaustussille. Lily osasi myös nauttia auringosta ja istuskeli ja puuhasi pihalla. Eikä oikein osannut rauhoittua päikkäreille vaikka toisella oli ihan lasittunut katse ja nähtiin että on ihan poikki. Illalla kuulukin vaan tyytyväinen kuorsaus. :)



Lily 1v.

Lily 1v.

Meidän karvainen pikku kaverimme täytti viime sunnuntaina jo vuoden! Aika on mennyt kamalan nopeasti ja tuntuu siltä että Lily olisi juuri meille tullut mutta toisaalta ollut meillä aina! Lily oli heti alusta asti osa perhettä ja tuntui oikealta että on tollainen karvapallero juoksemassa ympäri kämppää. On siitä paljon iloa ja seuraa mutta myös paljon hermojen kiristymistä on ollut.








Tää koira, jota usein urpoksi kutsutaan, hyppää yhtäkkiä syliin istumaan ja haistelemaan kun katsotaan telkkaria. Eilenkin se haisteli ihan hulluna kun yritti löytää mun vesipullon. Mikä siinä vesipullossa niin houkuttaa? Lily tassuttelee hitaasti pedistä sohvapöydän alle joka aamu kieriskelemään, venyttelemään ja haukottelemaan. Aina kun joku laittaa takin päälle, Lily hyppii innostuneena ja yleensä on niin kärsimätön että itkee samalla, höpsö.

Joskus Lily on niin väsynyt, että istuu sohvalla tuijottaen meitä hölmönä. Nukkumaan mennessä ja hyvän paikan löytäessä Lily huokaisee syvästi tyytyväisyyttään osoittaen. Lily tykkää nukkua lämpimässä. Se kaivaa pesän itselleen sohvalle tai tulee jalkojen väliin tai takan eteen lampaantaljalle takan ollessa päällä. Lily on edelleen kiinnostunut melkein kaikista esineistä, mikä välillä koettelee meiän hermoja aika lailla. Miksi kaikesta pitää olla kiinnostunut ja miksi kaikkea pitää saada haistaa tai maistaa. Sikeästä unestakin herää jos vaan kuulee että joku on keittiössä. Jospa sitä pienen maistipalan saisi. Kun on liian hiljaista eikä pentua näy, tietää jo että sillä on pahat mielessä.

Lily tykkää haistella erityisesti korvia. Ja nuolla niitä myös. Aina jonkun tullessa kylään, Lily kaivaa lelukoristaan lelun ja tuo sen vieraan luo. Kaikista kivointa on taistella lelusta toisen kanssa niin kauan kunnes toinen ei enää jaksa. Lilyhän ei helpolla itse luovuta. Lily on aina yhtä iloinen ja innokas kun näkee ihimisiä, koiria tai muita eläimiä. Häntä heiluu hulluna vaikka toinen koira murisisi vihaisena. Hevosille Lily alkaa haukkumaan häntä heiluen samaan aikaan. Kai pitää yrittää esittää "kovaa" tyttöä tai yrittää saada hevonen leikkimään. Enpä tiedä mitä ton koiran päässä liikkuu. :D Nyt alkaa jo tulla liian kuuma, kun Lily kuorsaa tossa jaloissa tyytyväisenä. Meidän rakas pikku pallero. :)




WC:n remontti

WC:n remontti

Uuden kotimme wc tulee saamaan täyden muodonmuutoksen. 90-luvun kermanvärinen laatta ruskeilla kukkakuvioilla ei ihan iske. Samaisesta laatasta tehty kotelomainen allaskaappi, alkuperäiset, kuluneet allas ja wc-pönttö ovat piste i:n päälle. Niinpä hakkaamme laatat alas, vaihdamme pöntön, altaan, lattian ja allaskaapin sekä poistamme seinällä olevan lääkekaapin (<3).

Suunnitelmat alkavat olla jo hyvällä mallilla. On pyöritelty vaikka mitä vaihtoehtoja, mutta tiedetty kuitenkin suunnilleen mitä tyyliä vessaan halutaan. Halutaan, että koko talossa olisi yhtenäinen tyyli. Koitin etsiä Pinterestistä vähän sitä tyyliä ja yksityiskohtia, joita vessaan tulee. Kuvat siis täältä.



Lattiaan tulee tummanharmaa laatta tummilla saumoilla. Vaaleita saumoja ei haluta sillä ne menevät nopeammin likaisiksi. Ainoastaan peili-/allasseinään tulee jonkin verran laattaa tason yläpuolelle. Ei haluta laatoittaa koko vessaa, koska se ei ole märkätila. Aiotaan saada vessaan väriä seinämaalilla, jonka voi sitten helposti vaihtaa mikäli mieli muuttuu.

Oikeanpuoleisen kuvan tavoin meille tulee allaskaappi ja päälle puinen taso. Päälle tulee malja-allas, seinälle iso peili ja tason ja peilin väliin laattoja sekä varmaan valkoista luonnonkiveä.


Vessan seinistä ajateltiin ainakin yksi maalata. Tuo kuvassa oleva tummanharmaa seinä houkuttelee, mutta mietin tulisiko liikaa tummaa kun lattiakin on tumma. Haluaisin enemmän luonnonmukaista ja lämmintä sävyä joten luulen että seiniin tulee vaaleaa beigeä.

Tason päälle tai seiniin olisi kiva laittaa rustiikkisia tasoja. Mietin, että voisi kesällä tuoda vessaan beach-tyylistä sisustusta pienillä koristeilla ja vaikka turkooseilla pyyhkeillä ja taas talvella vaihtaa sisustus lämpimämmäksi. Rustiikkinen tyyli on muunneltavissa moneksi. Tuo köysikoukku pyyhkeelle on myös hyvä idea. Nämä tasot tai hyllyt seinälle ja pyyhekoukun pystyy helposti tekemään pienellä rahalla itsekin. Katotaan muuttuuko tässä mieli vielä vai pysytäänkö näissä. En malta odottaa lopputulosta! :)