Kaksplus.fi
Sisällön tarjoaa Blogger.

Löhöilyä ja uuniperunaa katkarapusössöllä

Löhöilyä ja uuniperunaa katkarapusössöllä

Miten sitä osaakaan arvostaa viikonloppua ihan eri tavalla kun on 5 päivää viikossa töitä. Opiskeluaikana viikonloppu ja arkipäivät meni välillä sekaisin. Keskellä viikkoa saattoi olla vapaapäivä kun taas viikonloppuisin saattoi olla töitä. Välillä meni kouluun vasta puolilta päivin ja välillä taas pääsi jo puolilta päivin. Nyt tuollaista rytmiä kyllä osaa arvostaa, vaikka silloin toivoikin jo pääsevänsä töihin. Mikä siinä on ettei ikinä voi olla täysin tyytyväinen. No, ainakin oon oppinut arvostamaan rauhallisia viikonloppuja, jolloin voi viettää perjantain löhöillen ja lauantaina sitten saada jo jotain järkevämpääkin aikaan.














Lauantaina sovittiin työkaverin kanssa koiratreffit meidän pentujen kanssa koirapuistoon. Voi sitä riemua ja juoksemista, kun pääsi vapaasti pikku kaverin kanssa leikkimään. Pentujen leikit houkutteli muitakin koiria niin, että lopulta puistossa oli 5 pentua ja yksi aikuinen. Eipä tarvinnut enää tän 1,5 h juoksemisen jälkeen käydä lenkillä kun Lily oli niin naatti koko loppupäivän!

Multa löytyy vielä muutama talvikoriste. Hopeinen kimalle sopii hyvin talveen eikä ole ollenkaan jouluinen, joten muutama talvinen oksa täältä vielä löytyy. Olen myös jättänyt vaalean tähden ikkunaan tuomaan vähän valoa. Keväämmällä pitää pistää kämppä uuteen uskoon, pistää kynttilät piiloon ja keksiä tilalle jotain keväistä ja värikästä. Voiskin ostaa jotain kivaa uutta kevääksi, sopivasti kun löytyykin Riviera Maisonin lahjakortti joka kutsuu selvästi mua ostoksille!





Uuniperuna katkarapusössöllä

2-4 uuniperunaa
1 pussi pakastekatkarapuja
1 prk raputuorejuustoa
1/2 prk kermaviiliä
hunajaa
pippuria
suolaa

Laita perunat mikroon noin 10 minuutiksi, jonka jälkeen uuniin 200 asteeseen noin 20 minuutiksi tai kunnes ovat kypsiä. Esikypsentäminen mikrossa nopeuttaa kypsymistä huomattavasti. Sulata katkaravut ja sekoita muiden ainesten kanssa. Katkarapusössö kannattaa tehdä hyvissä ajoin ennen syömistä, jotta maut sekoittuvat.

Lisäksi tein tomaatti-kurkku-päärynä-goudajuustosalaattia. Valmistin ylijääneestä kermaviilistä nopean kastikkeen lisäten siihen pestoa, hunajaa, yrttiseosta ja vähän öljyä. Helppo ja maukas ateria!




Ilta menikin sitten löhöillessä ja sarjaa katsellessa. Yks pikkunen röhnötti sohvalla melkeinpä koko illan kun raukka oli niin poikki juoksemisesta. Eiköhän väsynyt koira kerro siitä että on ainakin saanut tarpeeksi aktiviteettia ja on tyytyväinen.

Huono aika kertoa viikonlopusta kun on viikon kamalin päivä eli maanantai. Mutta sekin kohta jo ohi, joten tässähän voi jo odottaa seuraavaa viikonloppua, hah!


Pikku rosvo

Pikku rosvo


Mä aina mietin, miks mua kutsutaan rosvoksi, hölmöksi, höpsöksi, urpoksi, ääliöksi, mitä näitä nyt on. Kai se on niin, että rakkaalla lapsella on monta nimeä? Mutta onkohan siihen joku oikeekin syy, miksi mua kutsutaan näillä nimillä. Kun päivittäin mun omistajat käyttää musta näitä nimiä.


Kun mä olin pieni, mä tykkäsin aina purra kaikkea. Ihan sama mitä se oli; pöydän ja tuolin jalat, kaappi, seinä, jääkaappi, matto ja kaikki tavarat. Jossain vaiheessa seinä alkoi maistua kuralta joten lopetin sen. Mutta jatkoin kaikkea muuta.


Tykkäsin erityisesti jääkaapin magneeteista, toinen oli sellainen Kreikasta ostettu hieno magneetti. Harmi vaan kun se meni vähän aikaa sitten rikki. Ei kyllä ihmekään kun tosi usein tiputin sen lattialle ja sitten juoksin nopeasti pois ettei kukaan huomaa. Mun lempipaikka pureskelulle ja kaikelle muullekin on sohvapöydän alla.


Sitten mä tietysti tykkään sukista. Jos vaan nään yhden sukan lattialla niin pitäähän sitä maistaa. Ja lapaset on myös kivat. Nykyään yks mun lempparijuttu on lampaantalja, jonka äippä sai joululahjaksi. Oon repiny siitä aika paljon jo pois, koska se on niin hauskaa. Eilen tein kivan tempun, kun just kun äiskä alko kirjottaa tätä tekstiä niin vedin koko lampaantaljan sohvapöydän alle. Siitäs sai kun kirjottaa musta tällaista.


Kesällä toi mun isukki tuli vähän surulliseksi, kun purin sen lempiaurinkolasit rikki. En oikeen tiedä miksi mä ne purin, mutta jotain oli purtava ja ne nyt sattui olemaan hollilla. Isukki oli tosi vihanen ja mä kyllä tiesin että tein väärin.


Mä tykkään myös välillä mennä pöydälle hengailemaan. Varsinkin sillon kun oon isukin mukana töissä. Kerran olin siellä keittiön pöydän päällä ja jäin kiinni kun iskä näki mut ikkunasta. Mutta musta on paljon kivempaa olla korkealla niin näkeekin paremmin. Mun herkkuja kotona on lasinaluset (joita oon rikkonut jo kolme), pienet koristeet, äitin käsirasva ja korvatulpat (tuoksuu tosi hyvälle), jääkaapin magneetit ja tietty sukat ja hanskat. Kaikista hauskinta musta on varastaa jotain ja juosta täysiä piiloon sohvapöydän alle ja sitte vielä karkuun ettei noi saa niitä takas.



Jep, siinä oli meidän pikku rosvon ajatuksia. Tää rosvo käy välillä hermoille mutta usein meitä kyllä naurattaa (tiedän, ei sais nauraa) aina kun Lily jotain vie. Saas nähdä missä iässä rosvostelu loppuu. Mutta joka tapauksessa, ihana pikku rosvo meillä asustelee! <3



Herkkuja

Herkkuja

Pizzaa tulee usein syötyä melko perustäytteillä. Usein kun itse tekee pizzaa, tulee täytteeksi laitettua kaikkea mitä hyvää ostaa kaupasta. Ainakin oman pizzani täytteenä on saattanut olla kinkkua, ananasta, homejuustoa, mozzarellaa, tomaattia, juustoraastetta ja joskus vielä lisäksi jotain muuta. Siis vähän liikaakin aineksia yhden läpyskän päällä. Joku kerta aloinkin tekemään pizzoja vain muutamilla täytteillä, ja huomasin, että toimii paljon paremmin. Lempipizzakseni on muodostunut pesto-ilmakuivattu kinkku-tomaatti-mozzarellapizza. Pestopohja on ihan paras, kokeilkaapas. Luulen, että pizza ei sen kummempia ohjeita tarvitse. Itse tein pohjan pizzajauhopussin kyljessä olevan ohjeen mukaan. Mielessä on ollut uuniin laitettavan pizzakiven ostaminen, katsotaan milloin se saisi paikkansa kaapeista. Sillä saisi nimittäin sitä rapeaa pizzapohjaa, nam!








Tein pellillisen pizzaa, josta toinen puoli oli tuolla pestopohjalla tehty ja toinen tomaattikastikkeella. Tomaattikastikkeeseen valutin tomaattimurskapurkin, johon lisäsin pizzamausteseosta (mm. basilika, oregano, chili, paprika) ja valkosipulia. Lämmitin seoksen nopeasti mikrossa kuumaksi, jotta mausteiden maku tulee esiin. Lisäksi laitoin ilmakuivattua kinkkua, ananasta, homejuustoa ja juustoraastetta. Ja tuoreen pizzan päälle rucolaa raikastamaan!



Juustokakku on aina helppo valmistaa ja se maistuu melkeinpä aina hyvältä. Mutta, usein sitä pystyy syömään sen yhden palan, koska kakku on niin tuhtia tavaraa. Jouluaattona kuitenkin tein onnistuneen, suussasulavan, pehmeän ja kevyen (ei kalorien osalta) juustokakun. Täytteen ohjeen löysin Valion sivuilta. Pohjan tein piparista ja voista.

Pohja
(vuoka 28 cm)

n. 220 g piparkakkuja/esim. digestivejä tai dominoita
75 g voita

Täyte

3 liivatelehteä
200 g taloussuklaata
5 dl vispikermaa
1 dl maitoa
250 g maustamatonta tuorejuustoa
3 rkl sokeria

Valmistus

- Laita leivinpaperi irtovuoan pohjalle
- Sulata voi ja murskaa keksit hienoksi esim. blenderillä. Sekoita voi ja keksimuru yhteen ja painele vuoan pohjalle.
- Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä n. 5-10 minuuttia.
- Sulata suklaa mikrossa välillä sekoittaen. Sekoita 3/4 kermasta suklaasulaan.
- Vatkaa loput kermat löysäksi vaahdoksi.
- Liuota liivatelehdet kuumaan maitoon. Jäähdytä haaleaksi.
- Sekoita tuorejuusto suklaaseokseen sähkövatkaimella. Lisää sokeri ja liivateseos ja lisää seos sitten kermavaahtoon kevyesti sekoittaen.
- Kaada täyte vuokaan ja laita jääkaappiin hyytymään. Kakusta tulee parempi, jos sen antaa hyytyä seuraavaan päivään.
- Koristele esim keksimurulla tai suklaaraasteella.


Terkkuja sammakolta!




Kuulumisia

Kuulumisia

On tää kyllä kummaa kun lämpötila vaihtuu yhtäkkiä -15:tä +1:een. Kuvat ovat Loppiaiselta, jolloin oli se noin -15 astetta ja tältä päivältä, jolloin pikkasen plussan puolella. Tykkään kyllä enemmän kirkkaasta pakkassäästä, jolloin aurinko paistaa. Joku näiden lämpötilojen välimaasto voisi olla paras.

No mutta, päiväthän oli ihan sekasin tällä viikolla. Maanantai töitä ja tiistai vapaa joten maanantai oli samalla perjantai. Sitten taas keskiviikkona tuntui maanantailta. Eipä siinä valittamista kuitenkaan. Maanantai-iltana pari kaveria tuli istumaan iltaa muutamaksi tunniksi ja tiistai alkoi salilla toisen kaverin kanssa. Iltapäivällä lähdettiin aurinkoiseen pakkassäähän lenkittämään Lilyä. Aina kun haluaisin kivan kuvan ja otan Lilyn syliin, se alkaa rimpuilemaan ja haluaa pois. Mutta kun taas Thom ottaa Lilyn syliin niin ei rimpuile yhtään. Nyt saatiin kyllä yllättävän onnistunut kuva kun Lilykin katsoo kameraan päin. On se kumma kun isännän sylissä voi kyllä kiltisti olla muttei mun! :)


Loppuviikko on mennyt aika arkisissa meiningeissä. On käyty salilla, lenkillä ja kaupassa. Näistä asioista meidän arki-illat yleensä koostuu. Koko joulukuu meni treenaamisen kohdalta ihan penkin alle. Jotenkin muka oli muuta kiinnostavampaa tekemistä eikä tarpeeksi aikaa käydä salilla. Nyt tuntuu, että treenin rytmiin on taas päässyt kiinni ja motivaatiota on eri tavalla kuin joulukuussa. En ole asettanut mitään sen kummempia tavoitteita kuin sen, että ei keksisi tekosyitä vaan jaksaisi raahata itsensä salille. Sen jälkeen on nimittäin niin hyvä fiilis, mutta lähteminen on aina se hankalin osuus!



Tänään käytiin Siuntion kylpylän ympäristössä lenkillä. Hieno paikka, suosittelen. Siellä on eripituisia polkuja, jotka johtavat korkealle ja maisemat ovat järvelle ja pelloille. Kesällä varmasti vielä hienompi paikka.


Illemmalla käytiin syömässä vanhempieni kanssa Espoon Scandic-hotellin ravintolassa, KG:ssä. Meidän kaikkien ruuat olivat herkullisia ja hinta-laatusuhde oli kohdillaan. Otettiin vaahterasiirapilla glaseerattua ylikypsää porsaanniskaa, tuplaburgeria pihvillä ja pulled porkilla sekä valkosipuli-tomaattikastikkeessa haudutettua lohta ja katkarapuja.

Miten nää päivät ja aika menee näin nopeasti, yhtäkkiä jo yli puolenyön tämäkin päivä. Koira kuorsaa ja me töllötetään The Killing -sarjaa Netflixistä. Ihan mielenkiintonen sarja muuten! Hyvää viikonlopun jatkoa!




DIY-juttuja kotiin

DIY-juttuja kotiin

Lapsena tein aina kaikenlaista itse. Ompelin paljon tilkkutyynyjä ja leluja ja muutenkin askartelin kaikenlaista. Vanhemmiten on tullut ostettua melkeinpä kaikki valmiina. Olen kuitenkin yrittänyt ottaa aikaa kaikkeen väkertelyyn. Teinkin ennen joulua esim. käpykoristeen oveen, erilaisia kynttiläasetteluja ja tietysti joulukortteja, jotka esittelinkin jo aiemmin.

Olen päättänyt, että kun me muutetaan, teen koristeita, tekstiilejä ja miksei huonekalujakin itse. Kokosin alle DIY-juttuja, joita olisi kiva tehdä itse, kunhan vain löytää oikeanlaiset materiaalit. Kuvat täältä.


Mietin, että miksei ruokapöydänkin voisi tehdä itse. Kunhan vaan löytäisi hyvät materiaalit ja osaisi tehdä pöydästä tarpeeksi tukevan. Haluaisin näiden pöytien tyylisen, farmhouse tablen, jolla hakusanalla nämä löysin. Puinen pöytä ja valkoiset jalat! Lisäksi rottinkituolit tai tuossa oikeanpuoleisessa kuvassa olevien tuolien tapaiset.


Havittelen tuollaisia vanhoja puukoreja. Niistä voi tehdä vaikka mitä; erilaisia pöytiä, säilytyskoreja tai vaikka tuoleja. Pyörät vaan alle niin pöytä on valmis. Tuossa oikeanpuoleisessa viehättää nuo siistit jalat.


Tuon vasemmanpuoleisen sängynpäädyn haluaisin ehdottomasti! Sen lisäksi sisustukseen vähän maalaisromanttisia pieniä yksityiskohtia, hiukan vaaleanpunaista, ehkä harmaa seinä ja muita puun sävyjä. Kunpa pääsisi jo sisustamaan!


Huomasin eilen yhdessä sisustuskaupassa roikkuvan hyllyn. Mielestäni se sopisi hyvin keittiöön tai vaikka ikkunan eteen kukkaruukuille. Tämä olisi kyllä melko helppo tehdä itse, joten täytyy pitää mielessä. Myös oikeanpuoleiset hyllyt ovat hienot.


Veikkaisin, että tuo juomapöytä olisi aika suosittu kesäiltoina. Ja eurolavoista tehty baaripöytä siihen rinnalle, niin party is on.


Kyselin juuri, löytyisikö käyttämättömiä renkaita. Kuulemma löytyy, joten näitä istuimia täytyy tehdä vaikka olohuoneeseen rahiksi. Kukkaruukun kivet tuo jotenkin Kreikan mieleen. Tuonlaista kiveä voisi käyttää vaikka pihalla enemmänkin.

Sopivasti vanhaa ja sopivasti uutta, puuta, rottinkia, maalaisromanttista ja ennen kaikkea omaa silmää miellyttävää. Sellainen tulee meidän seuraavasta kodista.





#DIY #decoration #home

New Year's Eve

New Year's Eve

Meillä oli tällä kertaa melko rauhallinen uusi vuosi. Koska ei tiedetty miten Lily reagoi rakettipaukkuihin, päätimme pysyä kotona. Ei siinä mitään, syötiin kahdestaan Raclettea, juotiin punaviiniä ja juteltiin niitä näitä (tai ainakin yritettiin keksiä puheenaiheita, haha).


Nyt pääsi Riviéra Maisonin megaisot ja kauniit viinilasitkin käyttöön. Sain nämä vuosi sitten synttärilahjaksi ja jostain syystä en ole kuin muutaman kerran näitä käyttänyt. Koska lasit ovat isot, olen pelännyt että ne menevät helposti rikki ja olen käyttänyt normaalikokoisia viinilaseja. Yhteen lasiin mahtuu jopa 8 dl juomaa eli yli viinipullollinen! Voi siis sanoa että "join vain lasillisen", hah! Aion kyllä nyt jatkossa käyttää laseja useammin, niin tyylikkäät ovat!


Ostettiin tuo Raclette-grilli Lidlistä tällä viikolla. Olen halunnut grilliä jo kauan, mielestäni sen ääressä on kiva kokata yhdessä vaikka ystävien kanssa ja tehdä ruokailusta vähän pidemmän kaavan mukainen. Teimme pieniä jauhelihapihvejä ja kinkku-juustorullia, paistoimme perunaslaisseja, paprikaa, kesäkurpitsaa, sipulia ja tietysti sulatimme juustoa siihen tarkoitetuilla pikkupannuilla. Lisäksi meillä oli patonkia, tomaattia ja valkosipulikastiketta. Jauhelihapihveistä, patongista, juustosta, sipulista ja tomaatista sai kivasti pieniä hampurilaisia. Muutoin söimme vaan kaikkea sekaisin sulatetun juuston kera. Herkullista ja helppoa.


Lily oli hermostunut, istui sohvalla ja katseli ylöspäin kun raketti ammuttiin eikä pystynyt kunnolla nukkumaan. Ulkona raketit kuuluivat tietysti kovemmin, ja Lily ihmetteli ja halusi takaisin sisään. Kaiken kaikkiaan pentu otti raketit ihan hyvin, ei seonnut tai itkenyt. Ehkä meidän läsnäolo vaikutti rauhoittavasti kuitenkin. Lopulta puolenyön jälkeen kun raketteja ei lähetetty enää kuin muutama, sai Lilykin unen päästä kiinni.


Loppuilta meni rauhallisesti istuen takkatulen ääressä uuden lampaantaljani päällä. Ennen puolta yötä menimme laiturille katsomaan ja lähettämään raketteja. Meidän piti avata skumppa vielä uuden vuoden kunniaksi mutta oltaisiin jouduttu litkimään koko pullo kahdestaan, joka ei ainakaan mulle sovi ollenkaan. Pystyn ehkä yhden tai kaksi lasia juoda skumppaa mutta sitten riittää, vatsa ei kestä. Ei se mitään, tänä vuonna oli tällainen uusi vuosi, viime vuonna vietimmekin vuoden vaihtumisen yhdellä Langkawin rannalla satojen muiden kanssa, ja tanssittiin nuotion ympärillä ja lähetettiin khom fai -onnenlyhty taivaalle.

Saa nähdä, mitä vuosi 2015 tuo tullessaan!