Kaksplus.fi
Sisällön tarjoaa Blogger.

Featured Slider

Kiikarissa aurinko - vinkkejä Playa del Inglésiin kaivataan

Jee me lähdetään kohta lämpimään. Gran Canarian Playa del Inglésissä säätiedotus lupailee pikkasen päälle pariakymppiä, joka tuntuu luksukselta näin pitkän syksyn (onko talvi edes ikinä alkanut) jälkeen. Viime vuonna kävin ensimmäistä kertaa Kanariansaarilla, Fuerteventuralla äitini ja veljeni kanssa. Tietysti pikkuneiti oli myös mukana ja tällä kertaa lähdetään myös melkein samalla porukalla.



Kanariansaaret kohteena ei ole koskaan houkutellut, sillä mielikuva joka puolella kuuluvasta suomenkielestä ja suomalaisista ravintoloista ei ole ollut sitä, mitä lomalta etsin. Viime vuonna yllätyin kuitenkin positiivisesti. Paikka oli kiva eikä törmätty suomalaisiin ravintoloihin. Playa del Inglésissä niitä kuulemma löytyy ja suomalaisia varmaan rutkasti enemmän.

Lähdetään kuitenkin hakemaan sitä lämpöä ja valoenergiaa, uimista ja kivaa tekemistä. Siksi kyselisinkin, mitä kivaa tekemistä Inglésistä löytyy ottaen huomioon tuon kohta 2-vuotiaan taaperon? Luin, että jossain on lintupuisto, mikä voisi olla kiva niin lapselle kuin meille aikuisillekin. Mitä muuta tekemistä saarelta tai Inglésistä löytyy?



Muutama viikko sitten tajusin, että eihän neidin viime kesän vaatteet luultavasti mahdu enää päälle. Kävin vaatteet läpi ja muutama paita vielä mahtuu, mutta enpä harmitellut uusien vaatteiden hankkimista matkaa sekä ensi kesää ajatellen. Ihanaa kun ei viikon ajan tarvitse toppahaalareita ja kunnon paketointia ulos mentäessä.



Itse pakkaan mukaan jotain, mitä nyt sattuu päälle mahtumaan. Onneksi löysin kaapista sentään yhdet sopivat shortsit. Olo on kuin valaalla ja mua huvittaa jo etukäteen, kun lyllerrän ja vaapun rannalla biksut päällä mahoineni. Tällä kertaa ei ole ainakaan tarvinnut treenata sitä kuuluisaa bikinikuntoa varten, hah.

Kertokaa ihmeessä mulle mielipiteitä ja vinkkejä tänne Gran Canarialle ja erityisesti Playa del Inglésiin!

Jos lomakuvat kiinnostaa, otapa seurantaan Instagrami-tilini (@neannii). Se varmasti päivittyy joka päivä, sillä mähän tunnetusti otan ainakin sen 1000 kuvaa per loma.

Vauvan sukupuoli



Mulla alkoi raskauden ensimmäisen kolmanneksen jälkeen tulla vahva tyttöfiilis. Siitä kirjoittelinkin jo aiemmin. Oli tietysti jännä mennä rakenneultraan toiveissa saada kaiken muun lisäksi myös veikkaus sukupuolesta. Tuleeko meille toinen ihana prinsessa. Tämän mielikuvan päässäni näen. Vai tekeekö mun vaisto sittenkin kepposia ja vauva onkin poika. Joka tapauksessa on aivan sama, kumpi sieltä tulee, ihana oma itsensä kuitenkin.

Rakenneultrahan on nimensä mukaan rakenteiden tarkastusta varten. Sukupuolen selvittäminen on ekstraa, mutta on kiva, että senkin katsominen suodaan siinä tilanteessa. Meillä sukupuolen tarkastelusta tuli hyvinkin lyhyt ja se oli täysin toissijainen asia. Jonkinlainen kommentti me kätilöltä kuitenkin saatiin.

Huomasin kätilön katsovan haaroväliin ja kysyin silloin, mitä siellä näkyy. Kätilö sanoi, että...





"Katsotaan vielä kohta lisää. Mutta tässä ei ainakaan näkynyt uloketta."

Tämän mukaan meille olisi tulossa toinen tyttö. 

Tai sitten hän onkin...




poika. 

Kätilön ja lääkärin aika meni tutkiessa sydäntä, joten koskaan ei palattu haaroväliin. Sen verran, mitä mäkin ehdin haaroväliin katsoa, en siellä mitään palleroita nähnyt. Mutta onhan se tietysti täysin mahdollista.

Kätilön arvaus ja oma vaisto vie tytön puoleen, joten sillä oletuksella mä ainakin vaatehankintojen osalta menen. Osa niistä käy myös pojalle, joten jos tämä mun arvaus menee päin metsää, niin saadaan me poitsulle vaatteet päälle. Lykätään sitten pinkit pitsi-röyhelö-rusettivaatteet päälle, hehe.

Rakenneultra - kun saimmekin huolestuttavia uutisia

Niin kuin tässä postauksessa lupasin, kerron nyt vihdosta viimein meidän rakenneultrasta. Pidinkin sen jälkeen blogin puolella hiljaiseloa, sillä toissa viikko sisälsi huolta, odotusta, epätietoisuutta ja pelkoa pahimmasta. Viime viikolla saatiin onneksi varmistus asialle ja saatiin huokaista helpotuksesta. Viime viikolla meillä oli myös pappani raskaat, mutta kauniit hautajaiset. Elämää on koeteltu, ja siksi kesti jonkin aikaa sisäistää näitä asioita, ennen kuin tuntui taas kivalta kirjoitella asioista tänne. Nyt toivon vain tavallista arkea, toivon mukaan ilman suurempia huolia.



Olin tietysti odottanut ja laskenut viikkoja ja päiviä rakenneultraan. Ensimmäisen seulontaultran jälkeen aika seuraavaan ultraan tuntui ikuisuudelta. Mielelläni kävisin läpi raskauden joka kuukausi katsomassa vauvaa, jos se olisi mahdollista. Nyt on kuitenkin rakenneultra vihdoin käyty. Onneksi saatiin tällä kertaa ilta-aika, niin mieskin pääsi mukaan.

Ultrassa huomattiin heti, kuinka liikkuva tyyppi siellä oleskeli. Oli ihana nähdä, kun hän harjoitteli hengittämistä ja heilutteli raajojaan. Heti tuli hymy huulille. Kätilö mittaili vauvaa, tsekkasi aivot, sydämen ja kaikki muut tarvittavat. Kätilö palasi sydämeen ja viipyi siinä tovin ja tulosteli kuvia. Ehdin jo hiukan ihmetellä. Sitten kätilö sanoi "tämä kohta näyttää hiukan epätavalliselta", tai jotain vastaavaa. Hän pyysi lääkärin katsomaan.



Lääkäri tutki myös sydäntä ja katsoi kätilön tulostamia kuvia. Vähän ajan päästä hän sanoi, että lähetetään meidät Naistenklinikan sydäntutkimusyksikköön sydänlääkärin ja parempien ultralaitteiden luo. Samalla lääkäri ja kätilö myös sanoivat, ettei tämä välttämättä tarkoita mitään kamalaa. He kehottivat myös pysymään rauhallisina, kunnes saadaan tarkempaa tietoa. No arvatkaapas, pystyimmekö pysymään rauhallisina. En lähtenyt googlettamaan asiaa, sillä tiesin oloni vain pahentuvan siitä. Kauhukuvat vilahti välillä silmiin. Mitä jos sydänlääkäri sanoo, että vauvan sydämessä on jotain pahasti vialla eikä häntä voi pelastaa.

Naistenklinikalla meille varattu aika oli myöhässä ja odottavan aika tuntui hurjan pitkältä. Vihdoin pääsimme sisään, jossa kätilö ultrasi ensin ja kutsui sitten lääkärin. Silloin alkoi ne pisimmät 20 minuuttia, jonka aikana lääkäri ultrasi, tökki masua sinne ja tänne sitä tahtia kun vauva liikkui. Lääkäri oli melko hiljaa koko ajan, mitä nyt välillä itsekseen tai kätilölle selitti mitä näkyy missäkin. Mun sydän hakkasi tuhatta ja sataa ja meinasin jo alkaa itkemään kun ahdisti niin paljon.



Lopulta saatiin onneksi kuulla ne helpottavat sanat: "Kyllä tämä sydän toimii ihan normaalisti". Lääkäri selitti tilanteen tarkemmin ja lopputuloksena oli sydämessä oleva "normaalin variantti" toiminta. Lääkäri vakuutteli, että saamme nyt hengittää eikä ole syytä olla huolissaan. Helpotuksen tunne vyöryi päälle. Hyvien uutisten kunniaksi ajoin kaupan irtokarkkihyllyn kautta kotiin ja köllöttelin esikoisen kanssa helpottuneena sohvalla. Lasten sydänlääkäri varmisti asian vielä viime viikolla ja vasta sen jälkeen pystyin kunnolla jatkamaan elämää normaalisti.

En avaa täällä sen tarkemmin sitä, mitä lääkärit meille vauvan sydämen toiminnasta kertoivat. Pääasia on, että kaikki on nyt hyvin. 

Jos joku haluaa jakaa omia kokemuksia vastaavasta, luen niitä mielelläni.

PS. Sukupuolipostaus tulossa pian.

Tiiliseinän uusi ilme - ennen ja jälkeen



Heti tänne muutettuamme vuonna 2015 pohdin, pitäisikö keittiön iso punainen tiiliseinä pitää entisellään, vai maalata. Silloin päätimme jättää sen sellaiseksi ja ajattelimme, että katsomme ja pohdimme maalausta myöhemmin. Silloin meillä oli myös paljon muuta rempattavaa meneillään, joten tiiliseinä ei todellakaan ollut ykkösenä listalla.




Toisaalta tykkäsin siitä, että tiiliseinä toi koko keittiö-olohuonetilaan kontrastia. Maalausta suunnitellessa epäröin, koska seinän maalauksen jälkeen ei ole takaisinpaluuta vanhaan punatiiliseinään. Ajan kuluessa kuitenkin huomasin, miten tiiliseinän väri söi valoa ja se tuntui silmiini tunkkaiselta. Ajattelin myös, että meidän pähkinänvärinen lankkupöytä tulisi paremmin esiin, jos seinä olisi vaalea. Niinpä päätimme pistää joululomalla töpinäksi ja onneksi niin teimme. Tai siis, homman hoiti näppärä mieheni ja meikä toimi lapsenvahtina.




Ostettiin Tikkurilan maalarinvalkoiseksi sävytettyä mattamaalia sekä pohjamaalia. Ensin vedettiin kertaalleen pohjamaalilla pensselillä, jotta saumoihin tarttui väri myös. Sen jälkeen maalattiin telalla maalarinvalkoista seinämaalia. Alunperin mietin, jos pinnan jättäisi epätasaiseksi tai hiottaisiin tiilien kulmia maalauksen jälkeen. Tykättiin lopputuloksesta pelkän maalauksen jälkeen, joten jätettiin sikseen. Tiiliseinän pinnassa on reikiä ja ne tuovat seinään kivan huolittelemattoman ilmeen.




Tykkään tästä valkoisesta seinästä paljon enemmän kuin vanhasta. Keittiön valo heijastaa illallakin valoa ja tuo meille lisää valoa koko kotiin!

Loppuun vielä ennen ja jälkeen kuvat peräkkäin. Lisää ennen kuvia löytyy muun muassa tästä postauksesta vuoden takaa.


Rakenneultra lähestyy - tyttö- vai poikafiilis?

Vitsi että on tuntunut pitkältä ajalta odottaa rakenneultraa. Kohta odotus on ohi ja ensi viikolla päästään taas kurkkaamaan bebeä. Raskaus alkaa lievästi sanottuna jo tuntua jossain, ja näkyä sitäkin enemmän. Vauvakin potkii masussa aina kun saan itseni pötköttämään. Ensi viikolla tulee myös puoliväli, ja tällä hetkellä vauva on jo pää-peppumitaltaan noin 15 cm pitkä. Kuulostaapa jo isolta, vaikka se onkin vielä ihan pikkuruinen. Sitä vaan tässä mietin, että miten ihmeessä mä jaksan vielä puolet raskaudesta.

Tietysti odotan rakenneultralta eniten sitä, että vauvalla olisi kaikki kunnossa. Se kun ei todellakaan ole mitenkään itsestäänselvää. Liikkeitä onneksi tunnen päivittäin jo paljon, joten sen osalta ei tarvitse olla huolissaan.



Jännää on tietysti saada tietää, kumpaa sukupuolta vauva on. Jos hän sen edes näyttää. Toisaalta olisikin aika jännittävää, jos ei saataisi tietää sukupuolta ollenkaan tässä vaiheessa, vaan vasta synnytyksessä. Olen kyllä vähän malttamaton tyyppi, joten ehkä marssisin yksityiselle tsekkaamaan vauvan sukupuolta uudestaan.

Ennen raskautta ja alkuraskaudessa ajattelin, että tämä toinen vauva tulee olemaan poika. Jotenkin sellainen mielikuva oli vain pinttynyt mun päähän. Taisin myös silloin toivoa enemmän poikaa. Koska rakastan pieniä vauvanvaatteita, ostin jo ennen raskautta kirppareilta tai alennusmyynneistä joitain söpöjä ja edullisia vaatteita pienelle vauvalle. Kuvassa näkyvän raitabodyn taisin löytää Lindexistä parilla eurolla.



Kun tikkuun piirtyi kaksi viivaa ja alkoi alkuraskauden huoli siitä, pysyykö vauva matkassa ja onko siellä kaikki hyvin, mielikin muuttui. En toivonut tai ajatellut vauvan sukupuolta ollenkaan. Toivoin vain, että kaikki menee hyvin.

Masu alkoi kasvaa selkeästi ensimmäisen kolmanneksen jälkeen. Mahan muoto, alkuraskauden väsymys, kuvotus ja mielihalut appelsiineja ja mandariineja kohtaan sai mulle aikaan tyttöfiiliksen. Tuntui, ja tuntuu edelleen, että lähes kaikki menee samanlailla kuin esikoista odottaessa, joten tyttöhän siellä masussa täytyy olla. Mun mielestä olisi aivan ihanaa, että Natalie saisi siskon. Muistan itse pienenä toivoneeni, että minulla olisi sisko. Sori veli, ei mitään pahaa sua vastaan. ;)

Musta tuntuu, että muut läheiset puhuvat masussani olevan poika. Oiskohan äidinvaisto oikeassa tässäkin asiassa? Toivottavasti saadaan ensi viikolla tietää. Ilmoittelen siitä sitten täälläkin.

Onko täällä muita odottajia? Onko teillä ollut selkeitä tyttö- tai poikafiiliksiä?

Ilon ja surun täyteiset juhlapäivät




Heippahei ja oikein hyvää uutta vuotta! 

Tulin jakamaan vielä muutaman kuvan meidän joulusta ja uudesta vuodesta sekä kertomaan niistä ja surullisista viimeaikaisista tapahtumista. Täällä etelässähän ei mitään lumista joulua ole ollut, mitä nyt jotain maahan jäätynyttä lunta siellä täällä. Lumiset kuvat on siis otettu ajat sitten lokakuussa, kun lunta tuli päivässä hirveä määrä ja yhtä nopeasti se lähtikin. Päätettiin kaverin kanssa napsia meidän lapsosista joulukorttikuvia, kun oli niin nätin ja jouluisan näköistä.




Jouluaattoaamuna Natalie sai avata kuusen alta muutaman lahjan. Ne olivat tulleet Hollannin suvulta ja sieltä paljastui miffy-kirja sekä duplopaketti. Duplopaketissa oli synttärikakku ja ilmapallot, joita neiti kuljetti käsissään joulupöytään asti.




Vietettiin jouluaatto mun vanhempien luona. Joulupukkikin eksyi paikalle, eikä Natalie onneksi hoksannut, että parran alla oli hänen oma enonsa. Joulupukki oli tuttu hahmo jo telkkarista, ja kerrottiin aamulla pukin tulevan myöhemmin, joten neiti osasi sitä odottaa. Silti luulin, että itku tulee pukin saapuessa tai viimeistään pukin pyytäessä syliin tulisi tiukka "eeii, eeii", mutta kappas vain typy menikin kiltisti pukin syliin, avasi lahjoja ja lopulta hymyili iloisena.

Aatto meni rennosti syöden, höpöttäen, avaten lahjoja, leikkien, riehuen taaperon kanssa ja pelaten lautapelejä.

Pukki toi neidille muun muassa kylpytakin, leikkikeittiön ja siihen tarvikkeita, astioita, pehmoleluja, vaatteita ja Leikkien-kutsuilta tilaamani My first animal train -rakennussarjan.



Miehellä on ollut lomaa koko viikko, joten ollaan ehditty tekemään kaikenlaista. Kotona maalattiin tiiliseinä, käytiin Messukeskuksen sisähuvipuistossa (näistä molemmista tulossa blogiin) sekä HopLopissa.

Eilinen uuden vuoden aatto päätettiin viettää myös vanhempieni luona. Natalien isomummo tuli myös kylään ja vietimme kivan illan. Käytiin iltakuuden aikaan katsomassa raketteja, mutta se ei ollut ihan taaperon juttu. Hän ihmetteli pauketta, muttei suostunut käyttämään kuulosuojaimia. Sisälle mennessä hän osoitteli ikkunasta näkyviä raketteja ja sanoi "pum, pallo". Vielä tänään hän hoki samaa, joten jotain kivaa raketeissa taisi kuitenkin olla.



Joulunaikaa varjosti kuitenkin suru. Jouluaaton aattona saimme surullisia uutisia, sillä rakas pappani, Natalien isopappa, oli nukkunut yöllä pois. Olen kiitollinen, että pappa eli pitkän elämän ja myös tyttäreni sai tutustua isopappaansa. Nyt meillä on yksi suojelusenkeli tähtenä taivaalla. ⭐

En tehnyt mitään uuden vuoden lupauksia. Toivon vain, että me ja läheisemme pysyvät terveinä ja saamme terveen vauvan syliin. 

Alkuraskauden jäätävä väsymys

Mielestäni jäätävä on aika osuva sana sille väsymyksen tunteelle, joka mua piinasi koko ensimmäisen kolmanneksen ajan. Tuntuu, että olin niin jäinen, hajamielinen ja jollain tavalla poissaoleva. En aina osannut olla oma itseni ja ajattelin outoja asioita. Nyt pahin väsymys on onneksi väistynyt.



Kun väsymys oli pahimmillaan ja lisäksi aamu alkoi neidin päättäessä 5-6 välillä, ei suoraan sanottuna olisi huvittanut tehdä mitään. Hoidimme neidin aamuheräämiset vuorotellen miehen kanssa, joten joka päivä en ole sentään kuolemanväsynyt ollut. Raskausväsymys on siinä mielessä omaa luokkaansa, että vaikka nukkuisin 10 tuntia, olisin silti jossain vaiheessa iltapäivää jo aivan poikki. Päässä humisi, ajatus toimi hitaasti ja sain usein päänsäryn väsymyksen takia. Toivoin ja rukoilin, että tässäkin, kuten ensimmäisessä raskaudessa, lamaannuttava väsymys ja energittömyys loppuisi ja keskiraskaus menisi pirteämmissä merkeissä.

Mieli on väsymyksen vuoksi ollut usein lamaantunut, joskus masentunutkin. Hermot on olleet kireällä, ja niitä on purettu välillä liikaakin tuohon toiseen puoliskoon. Onneksi taapero jaksaa äitiäkin ilahduttaa ja kaikki halit ja yhteiset loikoilut sohvalla kirjoja lukien on antaneet voimia. Väsymyksen lisäksi meikäläinen on ollut aikamoinen hormonihirviö. Yhdessä hetkessä olen iloisella tuulella, mutta haarukan tippuessa lattialle itken sitä ja koko loppupäivä saattaa olla pilalla. Tässä raskaudessa mielialanvaihteluita on ollut enemmän, kuin viime raskaudessa.



Miten raskausajan väsymystä voi edes pienesti helpottaa? Itselläni raikas ulkoilma auttoi edes vähän. Muistan sanoneeni miehelle kerran, että mun olisi parempi hengailla ulkona koko päivä, jotta väsymys ei tuntuisi niin pahalta. Oli vaan pakko jaksaa lähteä ulos ja se kyllä piristikin oloa. Vielä enemmän omaa oloa piristi ja piristää tietysti vieläkin, on ystävät. Höpötellessä ja lasten touhuja seuraillessa väsymys unohtuu. Pelkkä hömssyisten kotivaatteiden vaihtaminen ja pieni naaman freesaaminen meikillä tekee jo ihmeitä.

Vertaistuki. Se on tässä äitiyden maailmassa oikeastaan joka ikisessä tilanteessa äärettömän tärkeää. Mun oloa helpottaa kummasti jo se, että saan purkaa oloani ystävälle tai ainoastaan sanoa, että hei, oon tänään pirun väsynyt ja pihalla kuin lumiukko. Kiitos siis teille ystäväiseni. ;)

Ehkä tärkein oppi itselleni; opettele menemään ajoissa nukkumaan!

Onneksi, pahin väsymys väistyi ja musta tuntuu, että oon saanut "elämänilon" taas takaisin. Sen huomaa jo siitä, että tämä blogikin päivittyy. Jossain vaiheessa mietin poistavani koko blogin ja somekanavat sekä lopettavani kaikki harrastukset, koska tuntui, ettei huvita enkä jaksa tehdä mitään.

Alkuraskauden väsymys on varmasti yleinen vaiva. Joillain se kestää koko raskauden. Kertokaas teidän alkuraskauden väsymyksestä tai muista ihanista oireista.